Silmät ovat sielun peili, sanotaan.
Niin, ehkäpä.

Mutta minä kohdistan katseeni aina ihmisen kulmiin. Kulmakarvalinja kertoo minulle kaiken tarvittavan uudesta tuttavuudesta. Onko hän aina huoliteltu? Harrastaakohan tuo ihminen urheilua vai klassisia musiikkielämyksiä? Onkohan tuo nainen sinkku vai suurperheenäiti? Entä kannattaako syvempi tuttavuus.

Täytyy myöntää, että jokus jopa jätän mahdollisuuden olla tutustumatta uuteen ihmiseen hänen kulmiensa takia. Huomaan aika usein (omasta mielestäni), kenen kanssa en luultavasti tulisi juttuun (lainkaan). En kuitenkaan ole pinnallinen (vaikka hyvin epäilyttävästi nyt siltä kuulostankin). Haluan vain ettei ihmisten, joiden ajattelen olevan täysin erityylisiä kuin itseni, ei tarvitsisi tutustua minuun.

Ja tämä jos mikä kuulostaa suomalaiselta itsehäpeältä.

Täytyy vain hyväksyä se tosiasia, että on kulmakarvoihin ihmistä katsominen.

Enkä luovu tavastani.

Aurinkoista kesää!