Kaupungilla

Kävelin tänään kaupungilla. Kiertelin kirppiksillä ja muuten vain. Katselin ihmisiä. Jotkut hymyilivät, jotkut näyttivät hapanta naamaa.

Mutta eniten silmään pisti
mies ja koira

He tulivat minua vastaan kävelytien portaissa. Koira pysähtyi porrastasanteelle ennen kuin portaat alkoivat. Mies tunnusteli kepillä portaita ja kiitti koiraansa, kun se oli pysähtynyt ja neuvonut omalla viehättävällä koirantavallaan isäntäänsä varomaan.

Tuossa tosielämän kohtauksessa ymmärsin,
miten tärkeä opaskoiran tehtävä on.

Odotan vain

Istun sukkapuikot käsissäni ja odotan. En tiedä mitä odotan, odotan vain.

Odotan itseäni.

Odotan, että tartun itseäni kädestä ja komennan siivoamaan. Siivoamiseen ryhtyminen on tuskaa! Loputonta kipua ja surua asioiden tekemättömyydestä.

Tarvitsisin taloudenhoitajan, joka pitäisi tämän runosielun kurissa. Sisäisen taloudenhoitajan.

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta onnellinen ja se on outoa. Olisinko sitten onneton, jos wc-pönttönikin kiiltäisi?

Ehkä menen miettimään tätä kaikkea imurin varteen tarttuneena...

HUUTO

Nainen huutaa huoneen lattialla
Mies nostaa kätensä ja lyö
Nainen itkee,
itkee maailman pahuutta

Mies kääntää katseensa ikkunaan
ja sytyttää tupakan
Ikkunan alla menee ratikka
Mies on hiljaa

Vain naisen nyyhkytys kuuluu huoneessa

Nainen nousee ja katsoo
tyhjin silmin miestään
Mies ei sano mitään,
vaikka tekisi mieli pyytää anteeksi

Nainen piilottaa mustelman poskeltaan
meikkivoiteella ja aurinkolaseilla
Pitää mennä ostamaan maitoa

Kun nainen on lähdössä
mies tulee lähelle
Hän silittää kipeää poskea
suutelee otsaa

Matkalla maitokauppaan
nainen miettii
Pitäisikö jälleen
antaa anteeksi